LEHDISTÖTIEDOTE
Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien, Uumajan Yrittäjien, Vaasan kaupungin ja Merenkurkun neuvoston edustajat tapasivat torstaina 19. helmikuuta 2009 keskustellakseen yhteistyön jatkamisesta Merenkurkun ylittävien liikenneyhteyksien kehittämiseksi.
Kokoukseen osallistuivat Uumajan Yrittäjien Ann Klefbohm, Hans Bergström, Torstein Bratvold ja Stig Hjerppe; Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjien Peter Östman ja Jan-Erik Granqvist; Vaasan kaupunginjohtaja Markku Lumio; Merenkurkun neuvoston johtaja Christina Knookala; sekä Heikki Kouhi.
Päivän kokouksessa osapuolet sopivat, että ne toimivat yhdessä aktiivisesti yhteistyön edistämiseksi Merenkurkun alueen yrittäjien kesken ja että ne yhdessä Merenkurkun neuvoston kanssa kehittävät E12-väylää toimivaksi eurooppalaiseksi väyläksi, joka kulkee Norjan rannikolta Ruotsin Västerbottenin kautta Merenkurkun yli Suomeen ja edelleen Baltiaan ja Venäjälle. Pitkällä aikavälillä visiona on kiinteä yhteys. Kokouksessa sovittiin yhteisen asian viemisestä eteenpäin päämäärätietoisesti ja samalla todettiin, että elinkeinoelämän yhteistyö muodostaa tärkeän käyttövoiman. Pidettiin tärkeänä, että työstetään yhteistä tiedotusmateriaalia ja, että kiinteä yhteys visualisoidaan kuvin. Tärkeänä pidettiin myös, että tehdään kattava kartoitus mitkä rahoitusmahdollisuudet kiinteällä yhteydellä on. Asia käsitellään Merenkurkun neuvoston seuraavassa hallituksen kokouksessa, jolloin ehdotuksena tulee olemaan, että kartoitusta varten palkataan konsultti.
Osapuolet katsovat, että hyvin toimiva E12-väylä eikä vähiten, kiinteä yhteys Merenkurkun yli tuo alueelle laajemmat työmarkkinat, mahdollistaa henkilöstörekrytoinnin rajan toiselta puolen, kehittää yritysten välistä yhteistyötä ja suurempia lähimarkkinoita alueella. Lisäksi ympäristö voittaa, koska nykyään Tornion ja Haaparannan kautta kuljetettavat tavarat voisivat kulkea lyhyempää tietä.
E12-väylän kehittämistä ja kiinteän yhteyden esilletuomista toteutetaan mm. Merenkurkun neuvoston 3-vuotisessa hankkeessa Merenkurkku shortcut system, joka saa rahoitusta mm. Botnia-Atlantica EU-ohjelman kautta. Hankkeessa aiotaan koordinoida kehitystoimia, laatia tiedotusaineistoa, tehdä markkina-analyyseja sekä yhteiskunnallis-taloudellinen analyysi kiinteän yhteyden merkityksestä alueelle.
Lisätietoja antavat:
Merenkurkun neuvoston johtaja Christina Knookala, gsm 050 918 6462
Företagarna Umeå, hallituksen jäsen Stig Hjerppe, gsm +46 70 672 51 05
Rannikko-Pohjanmaan Yrittäjät, toimitusjohtaja Peter Östman, gsm 0400 660 325