04.05.2016

Merenkurkun reitillä on väliä!

20.–22.4. 2016 järjestetty KvarkenMoS -konferenssi toi selvästi esille sen, että Vaasan ja Uumajan välinen Merenkurkun reitti yhdistää paljon enemmän kuin kaksi naapurikaupunkia. Merenkurkun laivayhteys on pieni, mutta tärkeä osa väylää, joka ulottuu lännessä Norjan pohjoisiin satamakaupunkeihin ja kurottaa idässä kohti Venäjää ja Baltian maita. Tämän väylän ylläpitäminen ja kehittäminen on tärkeää reitin varrella toimiville yrityksille sekä siellä asuville ihmisille. Yritystoiminnan lisäksi elinvoimainen Merenkurkun ylittävä reitti palvelee myös kulttuurin, koulutuksen, terveydenhuollon ja hallinnon alalla tapahtuvaa rajat ylittävää yhteistyötä.

Pohjoisiin kuljetusreitteihin sekä reuna-alueiden kuljetusstrategioihin pureutunut KvarkenMos oli osa EU:n TEN-T/Motorways of the Sea -ohjelman seminaarisarjaa. Uumajassa ja Vaasassa sekä niiden välillä liikennöivällä Wasa Express -aluksella pidettyyn KvarkenMos -konferessiin osallistui yritysten, yhteisöjen, kuntien, maakuntien, valtionhallinnon sekä EU:n edustajia Suomesta, Ruotsista ja Norjasta sekä muualta Euroopasta. Kaukaisimmat alustajat matkustivat Uumajaan ja Vaasaan Azoreilta, Madeiralta ja Havaijilta asti.

IMG 2594

Merkittävä rahtireitti

Pohjoiselta Atlantilta Venäjälle ja Baltiaan ulottuva E12-väylä on tärkeä rahtireitti sen varrella sijaitseville ulkomaankauppaa käyville yrityksille. Venäjällä ja Baltiassa kauppaa käyville Pohjoisen Ruotsin ja Norjan yrityksille Merenkurkun yli johtava väylä säästää sekä aikaa että rahaa. Se on kätevin ja edullisin reitti myös keskisestä Suomesta länteen.

Tämän väylän merkitys korostuu entisestään, jos Koillisväylää eli Atlantin valtameren ja Tyynenmeren yhdistävää pohjoista meritietä pystytään tulevaisuudessa käyttämään lähes ympärivuotisesti. Ilmaston lämpenemisestä johtuvan jäätikön sulamisen ohella venäläisten jäänmurtosuunnitelmat edistävät Koillisväylän käyttöä. Aasian pohjoispuolelta kulkeva reitti on paljon lyhempi reitti Euroopasta Aasiaan kuin eteläinen Suezin kanavan kautta kulkeva reitti. Sen houkuttelevuus voi kasvattaa merkittävästi E12-väylän liikennemääriä tulevaisuudessa.

Midway Alignment of the Bothnian Corridor- ja E12 Atlantica Transport -hankkeet edistävät tämän tärkeän väylän ylläpitämistä ja kehittämistä.

Erilaisia reuna-alueita

KvarkenMoS-konferenssissa esitetyt alustukset muiden syrjäisten alueiden liikenneratkaisuista poikkesivat alueiden luonteiden takia omasta paikallisesta esimerkistämme. Pohjanmaa, Västerbotten tai Helgeland eivät ole samanlaisia reuna-alueita kuin Azorit, Madeira tai Kypros. Merenkulun merkityksen lisäksi näitä alueita yhdistää se, että ne ovat kukin joutuneet sopeutumaan ja löytämään omat innovatiiviset liikenneratkaisunsa.

Suomi ja Ruotsi ovat pinta-alaltaan suuria maita, joten Merenkurkku on suhteellisen kaukana maiden pääkaupungeista. Lyhyt merimatka ja pitkä yhteinen historia ovat synnyttäneet tänne ainutlaatuisen alueellisen yhteistyön, joka näkyy myös ponnisteluina Merenkurkun reitin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi.

Työ jatkuu

KvarkenMos -konferenssi kokosi Merenkurkkuun alueellisesti ja valtakunnallisesti merkittäviä ja vaikutusvaltaisia ihmisiä ja antoi heille kuvan Merenkurkun yhteyden tärkeydestä. Konferenssin ajoitus oli hyvä Midway Alignment -hankkeelle, jonka jatkorahoitushakemus on parhaillaan Motorways of the Sea -ohjelman käsittelyssä.

Erinomaisesti onnistuneen konferenssin loppupuheessaan Anselmo sanoi Midway Alignment -hakemuksen olevan sisällöltään hyvä. Hän kuitenkin muistutti, että saadakseen Brysselistä positiivisia rahoituspäätöksiä alueellisten ja kansallisten päättäjien täytyy puhaltaa yhteen hiileen. Myös muita rahoituslähteitä on koko ajan etsittävä.

KvarkenMos -konferenssi houkutteli runsaasti osallistujia. Torstaina Uumajassa oli noin 120 ihmistä, Wasa Express -aluksella 80 ja perjantaina Vaasassa 120. Kaiken kaikkiaan osallistujia oli noin 150. Konferenssin järjestivät EU-komission liikenteen ja liikkumisen pääosasto, E12 Atlantica Transport -hanke, Merenkurkun neuvosto, Pohjanmaan liitto ja Region Västerbotten.

IMG 2560 2IMG 2434 2

Teksti:Johanna Haveri

 

Intrerreg BA ENG RGB

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle