20.06.2017

Hallituksen jäsen Asko Peltolan tervehdys

Matkailuyhteistyössä on poweria

Etelä-Pohjanmaa on viime vuosina kasvanut yhä houkuttelevammaksi turisteille. Perhematkailussa alueemme vetovoimaa nostavat Huvivaltio PowerPark Härmässä, Ähtäri Zoo, Veljekset Keskinen Tuurissa, Duudsonit Activity Park Seinäjoella, Härmän Kylpylä ja Kuortaneen Urheiluopisto. Nämä kohteet ovat jo muutaman vuoden tehneet markkinointiyhteistyötä Lakeudelle-kampanjassa (www.lakeudelle.fi). Yhteiskampanja todistaa, että matkailussa kannattaa yhdistää voimansa ainaisen kilpailun sijaan! Meillä on huikea potentiaali ja voisimme yhteistyön kautta saavuttaa mm. Ruotsin suuret markkinat houkuttelemalla Merenkurkun toisella puolella asuvat monipuoliselle elämysmatkalle.

Power Park on valittu jo useasti Suomen parhaimmaksi vapaa-ajankeskukseksi. Hurjia laitteita ilmestyy joka vuosi lisää, ja lakeuksien Huvivaltio pitää vierailijoistaan hyvää huolta. Eteläpohjalaiset saivat jopa VR:n taipumaan, kun Härmän juna-asema herätettiin henkiin kesän ajaksi matkailijoita palvelemaan.

Alueemme matkailu hakee alinomaa uutta. Loppuvuodesta saapuvat jättiläispandat Kiinasta uuteen kotiinsa Ähtäri Zoohon. Pandaportaalista (www.pandaportal.fi) löytyy tietoa erilaisista yhteistyömahdollisuuksista niin yrityksille kuin matkailualan toimijoille.

Alvar Aallon arkkitehtuurilla on maailmalla tuhansia ihailijoita. Ainutlaatuinen Aalto-keskus Seinäjoen ytimessä kerää vierailijoita maapallomme eri kolkista. Keskusta kaavaillaan myös Unescon maailmaperintölistalle.

Suomen pisintä moottorirataa, Botniaringiä, kehitetään matkailullisesti. Syyskuussa radalla ovat Legends-autojen MM-kisat. Tämä kilpailu ajetaan nyt ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Legends Cars World Finals 2017 on osa itsenäisyytemme juhlavuoden ohjelmaa.

Etelä-Pohjanmaa ja Pohjanmaa ovat jo vuosia toteuttaneet Visit Pohjanmaa -suuralueyhteistyötä matkailussa. Konkreettisena esimerkkinä tästä on näyttävä Visit Pohjanmaa -yhteisosasto Kotimaan matkailumessuilla. Tämä työryhmä koostuu alueen viiden matkailuorganisaation edustajista: Etelä-Pohjanmaan Matkailu Oy, Visit Vaasa, Visit Kokkola, Pietarsaaren seutu ja Visit Kristiinankaupunki. Jatkossa yhteistyötä voisi laajentaa koko Merenkurkun alueen kattavaksi ja voisimme tarjota elämyksiämme yhteisesti kansainvälisille markkinoille, sillä kansainvälisestä perspektiivistä katsottuna koko Merenkurkun alue nähdään yhtenä matkailukohteena.

Yhteistyön siivityksellä on hienoa toivottaa matkailijat läheltä ja kaukaa tervetulleiksi elämysten Etelä-Pohjanmaalle!

Asko Peltola

Asko Peltola
Maakuntajohtaja
Etelä-Pohjanmaan liitto

 

 

 

Siirry "Uutiset"-sivulle