18.12.2013

Kvarken Multimodal Link -hanke käynnistettiin virallisesti Uumajassa

Kvarken Multimodal Link -hankkeen tavoitteena on päivittää ja vahvistaa nykyistä Merenkurkun yli kulkevaa liikennekonseptia, ja siinä toimiva ja luotettava laivaliikenne on tärkeässä roolissa. Lisäksi tavoitteena on suunnitella ja kehittää uusi laiva Merenkurkun liikenteeseen. Hankkeesta vastaavat Uumajan ja Vaasan kaupungit. Euroopan komissio myönsi hankkeelle rahoituksen lokakuussa.

Hankkeen virallinen käynnistämistilaisuus järjestettiin Uumajassa 17.12. Läsnä olivat pääyhteistyökumppaneiden lisäksi kaikki hanketta tukevat organisaatiot. Myös Suomen liikenne- ja viestintäministeriön ja Ruotsin näringsdepartementetin edustajat olivat läsnä.

– Tämä osoittaa, että hanke on kansallisella tasolla nostettu korkean prioriteetin hankkeeksi. Myös TEN-T EAn eli Trans-European Transport Network Executive Agencyn edustaja, projektipäällikkö Jaroslaw Kotowski osallistui, sillä hän halusi itse paikan päälle todistamaan tämän kiehtovan hankkeen käynnistymistä. Oli kunnia saada hänet mukaan tutustumaan Vaasan ja Uumajan satamiin, niiden infrastruktuuriin sekä tietysti reitillä nyt liikennöivään laivaan, Merenkurkun neuvoston johtaja ja hankevastaava Mathias Lindström toteaa.

WP 2

WP 4

Siirry "Uutiset"-sivulle