04.05.2016

Olkoon voima kanssanne – Merenkurkun liikennejärjestelmän kehittämisessä tarvitaan joustavuutta

Odotukset olivat onnistuneen ensimmäisen seminaaripäivän jälkeen korkealla, kun osallistujat saapuivat Motorways of the Sea -konferenssin toisena päivänä Bock’s Corneriin. Salissa käyneestä kuhinasta päätellen turnausväsymyksestä ei ollut tietoakaan, vaikka ensimmäisen Uumaja-päivän jälkeen oli siirrytty Vaasaan jatkamaan liikenneasioiden parissa.

IMG 2589

Vaasan kaupunginjohtaja Tomas Häyry oli silminnähden tyytyväinen konferenssin siihenastiseen sisältöön ja tunnelmaan. Hän lupasikin avauspuheenvuorossaan toimia väsymättä sen eteen, että tällä hetkellä EU:n arviointityöryhmän käsittelyssä olevasta Midway Alignment -projektista tulee Motorways of the Sea -ohjelman malliesimerkki.

Liikenne- ja viestintäministeriön johtava asiantuntija Lassi Hilska kiitteli, että Merenkurkun liikenteen uusi rohkea liiketoimintamalli lisää kilpailukykyä sekä muistutti arktisille alueille pääsyn tärkeydestä. Alue on laaja ja yhteydet ovat pitkät, ja siksi onkin Hilskan mukaan harmillista, että monet liikennejärjestelmiä kuvaavat kartat suorastaan päättyvät Helsingin ja Tukholman korkeudelle.

Hän kuitenkin muistutti, että Merenkurkun keskimäärin 230 matkustajaa per laivavuoro on liian alhainen. Ja jotta matkustajamäärää voidaan kasvattaa, tarvitaan yhä parempaa palvelua ja enemmän vuoroja. Ja jotta kysyntää on, täytyy myös hinnan oltava sopiva. Hilskan mukaan laivaliikenteen tuki aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä: – Julkisen tuen täytyy olla hyvin perusteltua, eikä se saa estää muilta toimijoilta pääsyä markkinoille.

Maakuntajohtaja Olav Jern käytti puheenvuoronsa esittelemällä kansainvälisille vieraille menestynyttä Pohjanmaata ja sen yrittäjähenkisyyttä, minkä yhteydessä oli hyvä muistuttaa, että tähän menestymiseen tarvitaan liikennettä ja rajat ylittävää viestintää. Myös Keskuskauppakamarin johtaja Risto E.J. Penttilä yhtyi Jernin kehuihin menestyneestä seudusta. Hänen mukaansa liikennekäytävän panostamisen puolesta puhui uuden teknologian pilotointi, LNG-kaasun käyttö ja sen positiiviset vaikutuksen ympäristölle sekä yhteistyön tuoma uusi liiketoimintamalli.

IMG 2619 kopia

Keskuskauppakamarin johtaja Risto E.J. Penttilä

 

Penttilä huolehti puheenvuorossaan Hilskan tavoin arktisille alueille pääsystä, mutta muistutti myös Venäjä-yhteyksien tärkeydestä: – Venäjän talouden kasvu on tulossa ja silloin yhteydet Venäjän markkinoille on oltava kunnossa.

Laivojen hybridisaatiosta ja siihen liittyvästä teknologiasta luennoivat asiantuntijat sekä Lappeenrannan yliopistosta että seudun kärkiyrityksistä ABB, Danfoss Drives ja Wärtsilä. Yhteisenä viestinä heillä kaikilla oli, että uudella akkuteknologialla voidaan sähköä säilöä akkuihin, joita puolestaan hyödyntämällä saadaan säästettyä energiaa ja tasattua kulutushuippuja. Samanaikaisesti hybridiratkaisut, LNG:n käyttö sekä sähkömoottorit vähentävät öljynkulutusta.

ESL Shippingin toimitusjohtaja Mikael Koskinen kertoi raaka-aineen kuljetuksen uudesta aikakaudesta. Hän muistutti LNG-kaasun tarpeista ja siitä, että pelkästään LNG-laivat eivät riitä, vaan myös teollisuus on saatava hyödyntämään kaasua, jotta infraan panostaminen olisi riittävän kannattavaa. LNG:n käyttö vähentää Koskisen mukaan merenkulun päästöjä ja melua satamissa.

Itse Herra Liikenteeksikin tituleerattu Juhani Tervala Liikennevirastosta huomautti, että kun nykyään TEN-T-tukea ei enää saa moottoriteihin, on viime vuosina haettu ahkerasti tukea merten moottoriteille eli meritse kulkeville liikennejärjestelmille. Enää eivät julkiset tahot tee hankehakemuksia, vaan yksityiset yritykset ja meriliiketoiminnan toimijat. Tervalan osuva analogia virhekäsityksestä, että Brad Pitt olisi yhtä kuin Hollywood ja Helsinki olisi yhtä kuin Suomi, sai hymyn käymään konferenssiosallistujien huulilla. Myös Tervala oli pistänyt merkille, kuinka aiemmin liikennejärjestelmistä puhuttaessa kartoissa oli vain Helsinki näkyvillä.

Europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri muistutti heti puheenvuoronsa alussa vuodesta 1858, jolloin säännöllinen laivaliikenne Merenkurkussa alkoi. Kumpula-Natri on lobannut Brysselissä voimakkaasti Merenkurkun liikenteen puolesta ja kysyi miten muuten olisi mahdollista saada seutujen yhteistyöllä uutta kilpailukykyä, jos seutuja ei edes liikenteellisesti saada tuotua yhteen. Hän myös muistutti uuden, puhtaamman teknologian tärkeydestä ainutlaatuiselle Merenkurkun luonnonperintöalueelle.

Tilaisuuden päätössanat sai sanoa pian tehtävänsä jättävä TEN-T-johtaja José Anselmo. Hänen voimakkain viestinsä koski yhteistyötä. Sisäinen riitely ei aja Suomen asiaa, vaan ainoastaan yhteisenä rintamana toimien pystytään saamaan rahoitus näin hyvälle hankkeelle kuten Midway Alignment. Hän muistutti, että rahoitushakemukselta ei saa odottaa liikoja, mutta hänen näkemyksensä mukaan hankkeella menee hyvin komission käsittelyssä. Anselmo kannusti pitämään hanketta edelleen esillä ja Suomalaiset MEP:it mukana taistelussa. ”May the Force be with you” oli pian asiantuntijatehtäviin siirtyvän, konferenssissa Midway Alignmentin isäksikin mainitun Anselmon onnentoivotus hankkeelle.

IMG 2667

 

Konferenssin järjesti E12 Atlantica Transport -hanke yhteistyössä Pohjanmaan liiton ja Region Västerbottenin sekä EU-komission liikenteen ja liikkumisen pääosaston kanssa. E12 Atlantica Transport -hanketta hallinnoi Merenkurkun neuvosto ja se saa tukea Interreg Botnia-Atlantica-ohjelmasta.

 

Teksti: VASEK / Johanna Hietikko-Koljonen

 

Intrerreg BA ENG RGB

Siirry "Uutiset"-sivulle