Skip to content
18 / 12 / 2020
Hankejohtaja Marianne Sjöströmin tervehdys
Hanke Destination Kvarken on hakenut 5 kuukauden jatkoaikaa vuoden 2021 loppuun saakka ja samalla siirrytään viimeiseen toimintavuoteen.
Hojdkurvor_02
Teckning 2@2x

Destination Kvarken ja uudet tavat tehdä työtä

Kuva: Sara Hoxell/Studio Sara

Hanke Destination Kvarken on hakenut 5 kuukauden jatkoaikaa vuoden 2021 loppuun saakka ja samalla siirrytään viimeiseen toimintavuoteen. Syynä pidennykseen on tietenkin se, että koronatilanne on vaikuttanut hankkeen toteuttamiseen siten, että useita suunniteltuja aktiviteetteja ei ole voitu toteuttaa. Toivottavasti jatkoaika antaa meille mahdollisuuden saattaa loppuun aktiviteetit ja tapahtumat, etenkin markkinointiin liittyvät toimenpiteet, joita on lykätty eteenpäin koronasta johtuen. Loppujen lopuksi, tämä on eduksi kaikille hankkeeseen osallistuville yrityksille ja matkailualueille.

Paljon on tapahtunut sitten hankkeen aloituksen. Jopa näinä aikoina, kun matkailuelinkeino painii valtavien haasteiden kanssa, olemme löytäneet uusia työtapoja. Olemme hyödyntäneet digitaalisia mahdollisuuksia jatkaaksemme työtä ulkomaisten markkinoiden tavoittamiseksi. Digitalisaation edistäminen on sitä paitsi myös tärkeä osa hanketta. Yhteistyö saksan markkinoiden agentin, Nordic Marketingin (NM) kanssa on antanut mahdollisuuden toteuttaa tiettyjä myyntiaktiviteetteja digitaalisesti fyysisten tapaamisten sijasta.

Erityisesti haluamme nostaa esille tärkeät kontaktit sekä kiinnostuksen, jonka olemme saaneet aikaan ulkomaisten matkajärjestäjien ja matkailutoimittajien keskuudessa. Useat matkanjärjestäjät, joiden joukossa saksalaisia, sveitsiläisiä ja italialaisia, olivat jo ottaneet alueemme tuotantoonsa ja myyntiin kesäksi 2020, mutta matkat siirrettiin ensi vuoden esitteisiin poikkeustilanteesta johtuen.
Näemme jo nyt konkreettisia tuloksia, kun osa matkanjärjestäjistä ovat ottaneet alueemme ensi vuoden tarjontaansa.

Meidän mahtava kotisivumme www.kvarkendestinations.com , joka viime keväänä Berliinissä voitti Scandinavian Outdoor Award 2020 –palkinnon parhaasta inspiraatiosta, antaa paljon näkyvyyttä Kvarken Destinationsille. Kotisivut sisältävät tuotteet, tuotemanuaalin, digitaalisen kartan ja materiaalipankin, josta löytyy kuvia, filmejä, artikkeleita, mainosklippejä, joita hankkeeseen osallistuvat yritykset, matkailuorganisaatiot, matkanjärjestäjät sekä media voivat vapaasti käyttää Kvarken Destinations -alueen markkinoinnissa. Kotisivumme on työkalu matkanjärjestäjille, joka matkanjärjestäjien mukaan helpottaa heidän työtään oleellisesti, kun he voivat yhdestä paikasta löytää informaatiota suunnitellessaan matkatuotantojaan kohteena Kvarken Destinations. Myöskin loppuasiakkaalla, eli kuluttajalla on hyötyä sivuistamme inspiraatiota hakiessaan.

Kesän ja syksyn aikana olemme osallistuneet virtuaalisiin myyntitapahtumiin, joissa olemme tavanneet matkanjärjestäjiä. Alueemme herättää suurta kiinnostusta ja näyttää siltä, että on olemassa runsaasti potentiaalisia asiakkaita, jotka odottavat pääsevänsä matkalle Pohjolaan. Vaikuttaa myös siltä, että Pohjolan vetovoima kasvaa, koska meillä on paljon tilaa ja raikasta ilmaa. Wasalinen uusi laiva lisää matkakohteemme kiinnostavuutta, ja esittelemme ylpeinä uutta tulevaa laivaa sekä matkanjärjestäjille että medioille. Yhä useammat ovat kiinnostuneita ympäristöystävällisistä ja kestävistä matkailutuotteista.

Tämän vuoden myyntitapaamisista voimme vetää sen johtopäätöksen, että Kvarken Destinations sijoittuu kärkeen potentiaalisten matkakohteiden joukossa. Uudet matkustusmieltymykset ja trendit suosivat Pohjolan kohteita. Toisin sanoen meillä on hyvät edellytykset tulla halutuksi matkakohteeksi ulkomaalaisilla matkailumarkkinoilla, ja me jatkamme luonnollisesti ahkeraa työtä ulkomaisten matkanjärjestäjien kanssa.

Hankkeessa panostetaan erityisesti B2B kohderyhmään. Mutta tämän hetkisestä tilanteesta johtuen, haluamme tukea elinkeinoa lisäämällä aktiviteetteja myös B2C-kohderyhmässä, mm. suunnatun Facebook-kampanjan avulla. Saksankielisissä maissa pyörivän kampanjan teemme yhteistyössä kumppanimme, saksalaisen Nordic Marketingin, kanssa.

Kvarken Destinations tulee myös saamaan suurta näkyvyyttä ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä NORDIS das Nordeuropa Magazin yhteistyön ansiosta. Lehti on Saksan suurimpia matkailulehtiä, joka keskittyy Pohjolan matkakohteisiin. Lehteen tulee artikkeli, 16-sivuinen Kvarken-esite lehden liitteeksi sekä lehtimainos.

Hanken svenska handelshögskolan on vuoden aikana tehnyt useaan raporttiin johtaneita tutkimuksia ja analyyseja. Raportit löytyvät sivulta kvarken.org. Uusin näistä on kesällä tehtyyn kyselyyn perustuva raportti, jossa käsitellään miten Covid-19 on vaikuttanut matkailuorganisaatioiden työhön kriisin aikana.

Marianne Sjöström, Merenkurkun neuvoston hankejohtaja

Fotograf: Marianne Sjöström