22.10.2019

Eurooppalaiset matkanjärjestäjät tutustuivat Merenkurkun alueeseen

EC134E78 31B5 4969 BE65 233101E089F6

Kvarken Destinations -hankkeella oli yhdessä Visit Finlandin kanssa kunnia toimia tutustumismatkan isäntänä syyskuun puolivälissä. Tutustumismatkan tarkoituksena oli esitellä ja lisätä tietoutta ainutlaatuisen, kahden maan kattavan alueemme tarjonnasta. Ryhmä koostui saksalaisista, italialaisista ja brittiläisistä matkanjärjestäjistä.

– Saimme jälleen kerran kehuja yhteistyöstämme. Kaksi maata yhden matkan aikana on kiinnostava konsepti, ja matkanjärjestäjät pitävät potentiaalisena kiertomatkan järjestämistä alueemme kautta, kertoo Merenkurkun neuvoston hankejohtaja Marianne Sjöström.

Kaikki hankkeeseen osallistuvat yritykset pääsivät tapaamaan matkanjärjestäjiä tutustumismatkan yhteydessä. Vaasassa järjestettyyn workshoppiin osallistui mm. Café Bryggan, ja ruotsalaisyritys Forsknäckarna esitteli tuotteitaan Uumajassa järjestetyssä workshopissa.

IMG 8379 3000

Café Bryggania – majoitusmahdollisuuksia, merenläheistä rauhaa ja erilaisia elämyksiä tarjoavaa yritystä – edustava Linda Boberg-Santala oli erittäin tyytyväinen workshoppiin:
– Se oli mielenkiintoinen ja antoisa. Tulin tänne oppimaan ja testaamaan, mitkä tuotteemme herättävät matkanjärjestäjissä kiinnostusta. Tämä tilaisuus yhdessä Nordic Marketingin järjestämän koulutuksen kanssa auttaa meitä sopeuttamaan elämyksiämme tarpeiden mukaan sekä hiomaan tuotteitamme. Tämänpäiväisen kokemuksen perusteella kerään kokoon kuvia ja muuta tiedotusaineistoa ja lähetän sähköpostia tapaamilleni henkilöille.

IMG 8687 kopia

Ruotsalainen Forsknäckarna-yritys Ekorrselesta tapasi Uumajassa matkanjärjestäjiä. Yritys tarjoaa yksinkertaista ja virkistävää majoitusta, ruokaa ja elämyksiä – kaikkea koskenlaskusta sekä hurjapäille että lapsille kuin myös jääkiipeilyä, moottorikelkkasafareita ja saunomista. Patrik Edin, yksi Forsknäckarnan omistajista, oli tyytyväinen tapaamisesta:
– Ikinä ei voi tietää, mistä ihmiset innostuvat. Joskus tuntuu siltä, kuin ei olisi saanut herätettyä yhtään mielenkiintoa, ja yhtäkkiä saammekin ison varauksen. On tärkeää olla paikan päällä kertomassa erilaisista elämyksistämme.

IMG 8699 kopia

Eräs vieraista, Patricia Lawitschka, saksalaisesta Skandinavientrips-yrityksestä, teki matkasta lyhyen yhteenvedon ja löysi tarjonnasta erityisen yllätyksen:
– Oli onnekasta, että vierailimme Pietarsaaressa sadepäivänä, sillä varasuunnitelma osoittautui aivan uskomattomaksi paikaksi. Haluaisin käydä Nanoq-museossa uudestaan ja tutustua museoon ja sen ympäristöön tarkemmin. Se oli todellakin erilainen ja eksoottinen paikka.
– Lisäksi vaeltaminen Korkealla rannikolla kuulostaa mahtavalta, ja Uumajassa söimme todella herkullista ruokaa.

Matkanjärjestäjät vierailivat Isossakyrössä, Kokkolassa, Pietarsaaressa, Vaasassa ja Merenkurkun saaristossa, Uumajassa ja Korkealla rannikolla. He saivat mukaansa hankkeessa laaditun tuotekäsikirjan, jota uudistetaan Nordic Marketingin järjestämän koulutuksen yhteydessä. Hankeaikana järjestetään lisää vastaavia matkoja, joiden matkakohteet vaihtelevat.

IMG 8658 kopia

 

 ***
Hankkeessa Destination Kvarken autetaan matkailuelinkeinon parissa toimivia vientikelpoisia pk-yrityksiä saavuttamaan uusia, yrityksen kasvuun johtavia ja sen kilpailukykyä parantavia markkinoita. Tavoitteena on lisätä kävijämääriä seuraavien matkailuorganisaatioiden toimialueilla: Visit Vaasa, Visit Umeå, Höga Kusten, Etelä-Pohjanmaan Matkailu, Visit Kokkola, Visit Pietarsaaren seutu sekä Visit Kristiinankaupunki.

Tavoitteena on laatia yhteisiä tehokkaamman markkinointityön malleja ja siten lisätä kohteemme ohjelmatarjontaansa sisällyttävien matkanjärjestäjien määrää. Haluamme myös herättää median kiinnostus matkakohteita kohtaan näkyvyyden lisäämiseksi. Hankkeessa painotetaan lisäksi voimakkaasti alueen matkailualan digitalisaatiota, tutkimusta ja kehittämistä.
kvarken.org/kvarkendestinations
kvarkendestinations.com

Intrerreg-BA-ENG-RGB2.png

Siirry "Uutiset ja lehdistötiedotteet"-sivulle